torstai 22. maaliskuuta 2012

Gluteenittomankakun koristelu

Nyt mulla ei valitettavasti oo ohjetta kakkupohjaan, kun tehtiin nää koulussa ja ei saatu tän ohjetta kotio enkä todellakaa muista mitä siihen tuli muuta ku omena sosetta.

 Kakun päällä on ihan perus hedelmiä (kiiviä, viinirypäleitä, persikkaa ja ananasta) Keskellä oleva kukka on tehty ananas renkaasta joka leikattiin kolmeen osaan, niin että kaikki kolme osaa ovat rinkulan muotoisia. Tee viilto anananasrenkaaseen ota viillon toinen reuna jä lähde kierittämään sitä. Kieritä koko rengas ja aseta se haluamaasi paikkaan. Se voi olla vähän hankala saada pysymään kasassa kakun päällä. Asetan ''kukan'' keskustaan vielä viinirypäle tai pieni kirsikka tai jokin muu pieni pyöreä tai soikea hedelmä.

Suklaaperhosen ohjeen olen saanut Kinuskikissan blogista. Käykää ihmeessä vilkaisemassa. Lyhyesti eli sulatin suklaan ja laitoin sen muovipussiin. Minigrip pussit on parhaita, koska ne on vähän vahvempia kuin perus muovipussit. Voi hahmotella jollon helpompaa leivinpaperille perhosen kuvan, kääntää paperin taittaa sen perhosen keskeltäpursottaa suklaa hahmoteltuun muotoon.

  Laittaa perhonnen taitetun pahvin tai kovasivuisen lastenkirjan päälle. Laita perhonen jääkaappiin tai pakastimeen anna olla vähän aikaa ja valmis. Jos haluat pistää valkoisia  koristeita siihen lisää jäähdyttämisen jälkeen valkosuklaalla ja jähmetä lisää.

   Risuaita kakun reunoille on tehty myös suklaalla. Ajatus on sama kuin perhosessa, mutta tämä tehdään elmukelmulle. Mittaa ensin sopivan mittainen pätkä elmukelmua. Sen jälkeen ala pursottaa vinoa ja aika tiheää pysty raitaa koko elmukelmun matka. Kun olet saanut koko matkan pursotettua lähde toiseen suuntaan poikittain vinosti. laita jääkaappin ja anna jähmettyä.

 Aidan laittaminen kakun ympärille on vaikein kohta tästä. Ja kuten varmaan huomaatte ei se ole tässäkään ihan onnistunut. Ideana on nopeasti ennen kuin suklaa sulaa liikaa saada se kakun ympärille. Jos suklaa on liian kovaa se katkeaa. (kuten yllä.)

 Laita suklaaaidan pää kakkuun kiinni ja lämmitä suklaata kelmun läpi käsillä ja hivuta sitä hitaasti, mutta reippaasti kakkua ympäri. Vedä kelmua pois sitä mukaa kun suklaa on oikeasassa muodossa. Älä masennu, jos aita katkeaa. Siitä voi silti tulla ihan kivan näköinen.

tiistai 20. maaliskuuta 2012

Muffineita ja masariineja

Leivoin jo jonkun aikaa sitten muffineja on se vaan niin vaikee pistää heti tänne. Kohta on mun pikkuveljen synttärit ja sieltä tulee paljon leivonnaisia eli yritän sitä ennen päivittää kaikki tähän asti leivotut tänne.

Mustikka masmariinit (muffinin kokoisia mustikka piiraita.) n.12kpl

100g         voita
½dl            sokeria
1                  kananmuna
3½dl          vehnäjauhoa
½tl             leivinjauhetta

Täyte

50g              voita
1dl              sokeria
1dl               mantelijauhetta
2                  kananmunaa
½dl              vehnäjauhoja
½tl                leivinjauhetta
4dl(200g)    pakaste mustikoita

1. Vaahdota pehmeä rasva ja sokeri. Lisää muna vatkaten. Sekoita vehnäjauho-leivinjauhe seos taikinaan. Nosta taikina jääkaappiin tekeytymään noin tunniksi. (mulla ehkä puoli tuntia en oikein tiedä mimmosta siitä ois pitäny tekeytyä, mutta ihan hyviä tuli. Ja taikinaan voi lisätä vähän vettä jos sse meinaa jäädä liian jauhoiseksi.)

2.Painele taikina huolellisesti voideltujen metallisten leivos vuokien pohjalle ja reunoille tai muffini pellille. Nosta vuoka vielä jääkaappiin.



3. Vatkaa täytteen rasva pehmeäksi. Lisää sokeri mantelijauhe ja munat yksitellen vatkaten. Sekoita täytteeseen vehnäjauho-leivinjauhe seos.

4. Jaa vuokiin jäiset mustikat ja annostele päälle täyte. Tasoita täyte siten, että se peittää mustikat.



5. Paista 200-asteisessa uunissa alatasolla noin 15 minuuttia. Irrota masariinit vuoista haaleina. Koristele tomusokerilla. (tai älä koristel ihan miten vaan.)






Tummat vadelma-tuorejuustomuffinit 15 kpl

3½dl             vehnäjauhoja
½dl                kaakao jauhetta
1tl                  leivinjauhetta
1tl                 vaniliinisokeria
200g             leivontamargariinia
2½dl             sokeria
3                   kananmunaa
½dl              kevytmaitoa
1ps(200g)    pakaste vadelmia. Älä syö ulkolaisia vadelmia ennen kypsentämistä. Salmonella riski.

Täyte

1rs(180g)       kevyt appelssiini tuorejuustoa

1. Sekoita vehnäjauhot, kaakaojauhe,leivinjauhe ja vaniliinisokeri keskenään.

2. Vaahdota huoneenlämpöinen margariini ja sokeri

3. Lisää munat yksitellen hyvin vatkaten. Lisää taikinaan vuorotellen maito ja siivilän läpi jauhoseos. Sekoita varovasti tasaiseksi taikinaksei. Kääntele jäiset marjat taikinan joukkoon. (se on ihan okei jos koko taikina meinaa jäätyä tässä kohtaa.

4. Täytä muffini vuoat vajaaseen puoleen väliin taikinalla. Lisää nokare tuorejuustoa jokaiseen vuokaan. Jaa loppu taikina vuokiin. Paista 200-asteisen uunin keskitasolla 20-25 min.

lauantai 10. maaliskuuta 2012

Mokkapalat

Vielä toissa viikonlopulta ohjeita kyl tää aika menee nopeesti ku ei kerkee tännekkää päivitteleen.

Mokkapalat (pellillinen)

4           munaa  
3½        sokeria
vaahdoksi

300g      sulaa voita
2dl          kylmää maitoa(vettä)
neste
 
6dl           vehnäjauhoja
3½tl        vaniljasokeria
4tl            leivinjauhetta
2rkl         kaakaojauhetta(Wan Houtenia)
jauhoseos

1. Mittaa kuivat aineet kulhoon ja sulata voi ja lisää siihen maito/vesi.

2. Vatkaa munat ja sokeri.

3. Lisää neste ja jauhoseos vähitellen vuorotellen vaahtoon ja sekoita tasaiseksi (älä vatkaa)

4. Levitä taikina leivinpaperille reunapellille ja paista 200 asteisessa uunissa, n. 20 min. Jäähdytä!

Kuorrutus

80g            margariinia
n.6dl          tomusokeria
6rkl           kahvia
4rkl           kaakaojauhetta (Wan Houtenia)

1. Sulata voi ja lisää muut aineet tomusokeri viimeisenä. Tomusokeria laitetaan sen verran, että päällinen saa hyvän koostumuksen. Eli ei liian löysää, muttei liian tönkköä. (Jos haluat voit tehdä kaksinkertaisen päällisen jolloin mokkapaloista tulee vähän makeampia.)