torstai 6. joulukuuta 2012

Itsenäisyyspäivän kuppikakut

Eli itsenäisyys päivän kunniaks tein tämmösiä Suomenväreissä esittäytyviä kuppikakkuja.

Sitruuna-mustikka kuppikakut

4½dl   vehnäjauhoja
2tl       leivinjauhetta
1tl       aitoa vaniljasokeria
125g   huoneenlämpöistä voita
2 1/4 dl   sokeria
2             kananmunaa
n. 200g   tuoreita tai kuivattuja mustikoita
2rkl         vastapuristettua sitruunamehua
yhden pestyn sitruunan raastettu kuori

Kuorrute

200g valkosuklaata

1. Kuumenna uuni 175 asteeseen.

2. Sekoita vehnäjauhot, leivinjauhe ja vaniljasokeri keskenään ja jätä odottamaan. Vaahdota voi ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi ja lisää joukkoon kananmunat yksikerrallaan.

3.Vatkaa seosta hetki kummankin kananmunan lisäämisen jälkeen. Lisää vaahtoon jauhoseos ja mustikat sekä sitruunan mehu ja kuoriraaste.

4. Jaa taikina muffinipellille aseteltuihin paperivuokiin. muista täyttää vuoat vain runsaaseen puoleenväliin asti.

5. Kypsennä leivoksia n. 20 min. tai kunnes ne tuntuvat kiinteiltä. Jäähdytä kakut ja koristele ne sitten kuorrutteella ja marjoilla.

6. Lavitä kuorrute kakuille ja pyöräytä veistä lopuksi kakun ympäri nostaen kuorrutetta ulkoreunasta sisäänpäin. Koristele mustikoilla.

Ei ihan sininen toi muffini itessään...



                                     Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille!

Ohje:Cheryl Lindblad, syötävän suloiset kuppikakut.

lauantai 24. marraskuuta 2012

Piparkakkku kuppikakut

Taas on aika kulunut kuin siivillä. Joulu kolkuttelee jo ovella enkä ole tännekkään kerennyt kirjoittelemaan. Tässä kuitenkin tänään leipomieni kuppikakkujen ohje.

Piparkakku kuppikakut:

Tästä ohjeesta tuli 20 ja puoli kuppikakkua.

4½ dl       vehnäjauhoja
1 tl            leivinjauhoja
1 tl            jauhettua inkivääriä
2 tl            jauhettua kanelia
½ tl          jauhettua neilikkaa
125g        sulatettua ja jäähdytettyä voita
2dl           tummaa muscovadosokeria (korvasin fariinisokerilla)
2               kananmunaa
6rkl         (ruokosokeri)melassia (korvasin ½dl normaalia sokeria)
1dl           vettä

1. Kuumenna uuni 175 asteeseen. (Ihanaa kerrankin ohje jossa tämä kerrotaan heti aluksi eikä vasta kun leivonnainen pitäisi laittaa uuniin :D )

2. Sekoita vehnäjauhot, leivinjauhe ja mausteet keskenään ja jätä seos odottamaan.

3. Vatkaa toisessa kulhossa muscovadosokeri (fariinisokeri), kananmunat ja melassi(normi sokeri) kunnolla sekaisin. Lisää jauhoseos vuorotellen veden kanssa ja vatkaa edelleen niin että seos on hyvin vatkaantunut taikinaksi. (ohjeessa luki, että pariminuuttia, mutta itse vatkasin vain niin kauan että näytti piparitaikinalta)

4. Jaa taikina paperivuokiin, jotka olet asettanut muffini pellille. Kypsennä 20-25 min. ja kuorruta senjälkeen tummalla suklaa kiilteellä.

Suklaakiille:

½dl     kuohu- tai vispikermaa
100g   paloiteltua tummaa suklaata
1rkl     voita

1. Kuumenna kerma kattilassa liedell. Käännä levy nollaan, lisää suklaapalat kuumaan kermaan ja sekoita, kunnes sulavat.

2. Lisää voi ja jätä seos jäähtymään.





Ohje: Cheryl Lindbland: Syötävän suloiset kuppikakut


keskiviikko 5. syyskuuta 2012

Mökkikakku

Joo taas on vähän jääny päivittelemättä. Tän tein jo pariviikko sitten kesän päättäri patyihin. Suunnitelma oli tarkempi ku ikinä, mutta toteutuksessa tuli pieniä ongelmia ja valtava kiire joten ei tästä nyt ihan täydellinen tullut. Sisällä ihan perus täytekakku täytteenä kinuski-vadelma moussea. (taas, mut se on niin hyvää)

Mökki on erillinen pikkukakku.

sunnuntai 19. elokuuta 2012

Britakakku

Täältä löytyy toi ohje minkä mukaan mä tein ton kakun.
http://www.maku.fi/resepti/britakakku#axzz23yVgf0BF

Sisään laitettiin tuoreita vadelmia ja toiselkertaa ku äiti teki sen ni se pisti tuoreita mansikoita. Ostettiin lisää jää pala muotteja joten nyt saatiin kukkasiakin nallejen seuraks. Älkää käyttäkö muita kun Brunbergin suklaata tommosissa sulata jäähdytä jutuissa! Mulla oli Pandan tummaasuklaata vahingossa ja eikös siitä sitten jääkaapissa tullutkin hatmaata.

Tollanen hallittu kaaos siitä tuli. Brita-kakku on kyl hyvä siinämielessä et ne jotka ei yleensä syö täytekakkua syö tätä.
 

perjantai 10. elokuuta 2012

Mansikkakakku

On  taas jääny vähän päivittelemättä kun en kiireiltäni ole mitään leiponutkaan. Tässä kuitenkin synttäreillenui leipoma kakku.

Pohja
200g            Digestive-keksejä
1dl (100g)     voisulaa

Täyte
10                     liivatelehteä
500g                pakastemansikoita
1dl                     sokeria
5dl(2 prk)      Flora vispiä
1-1½dl            sokeria
2prk (200g)  lime valkosuklaarahkaa
1ps (150g)     Marianne- tms. suklaarouhe
1dl                     sitruunamehua

Kiille
5dl              punaista, sokeritonta, laimennettua mehua
2½dl           hyytelösokeria

1. Vuoraa 26-senttinen irtopohja vuoka leivinpaperilla.

2. Murskaa keksit hienoksi ja sekoita kulhossa voisulan kanssa. Painele seos kakkupohjaksi vuokaan leivinpaperin päälle.

3.Pane liivatelehdet likoamaan kylmään, runsaaseen veteen. Soseuta mansikat sokerin kanssa.

4. Vaahdota kerma hyvin löysäksi vaahdoksi sokerin kanssa. Vatkaa rahka, mansikka sose ja suklaa rouhe sekaan.

5. Kiehauta sitruunamehu ja nosta kattila liedeltä. Purista ylimääräinen vesi liivakoista ja sulata lehdet kuumaan sitruuna mehuun. Jäähdytä 10 minuuttia.

6. Sekoita liivateneste kermaseokseen ja kaada kakkupohjalle. Anna hyytyä jääkaapissa vähintään neljä tuntia. (mä hyydytin vaan noin tunnin ja se oli ihan okei)

7.Valmista kiille kiehauttamalla laimennettu mehu. Lisää hyytelösokeri koko ajan sekoittaen. Kiehauta uudelleen ja anna jäähtyä. Jos kiille on liian kuumaa se irrottaa kermapohjaisesta kakusta pintaa ja kakusta tulee läikikäs. Jos kiille kylmenee liikaa, sen voi kiehauttaa uudelleen ja jäähdyttää sopivaksi.

8. Kaada kiille kakun päälle ja anna jähmettyä pari tuntia. Koristele kakku haluamallasi tavalla. Kiille on hankala, joten voi jättää suosiolla kokonaan pois.

 

P.s. Tein tällä ohjeella kaksi kakkua. Toinen on ohjeen mukaan 26cm halkaisijalta ja toinen pienempi. Näin myös kiille mahtuu. Jos tekee vain yhden se täytti ainakin meidän vuoan niin ettei kiile enään mahtunut.

                       

keskiviikko 13. kesäkuuta 2012

Taru sormusten herrasta- kakku

Tää on ehdottomasti hienoin kakku, minkä mä oon ikinä tehny.
Hullu hommahan se oli, mutta kyllä siitä hienokin tuli. Päällinen on vaahtismassaa ja kakku on perus kuuden munan  täytekakku. Täytteenä kakussa on kinuski-vadelmatäyte ohje: http://www.kinuskikissa.fi/kinuski-vadelmatayte/print/. Oli hyvää.

Vaahtismassan tein niin, että sulatin ensin mikrossa vaahtokarkkeja öljytyssä muovikulhossa. jossa oli ihan tilkka vettä. Sen jälkeen värjäsin sulan massan ja sekoitin siihen niin paljon tomusokeria että taikina ei tarttunut enää kulhoon tai käsiin. Warning! Keltainen elintarvikeväri maistuu hieman taikinassa. 
Sulaa vaahtismassaa.
 (kädet kannattaa öljytä kun sekoitat tomusokeria käsin.) Sen jälkeen öljysin kädet uudelleen ja hieroin sen taikinaköntin pintaan. Öljyämisen jälkeen laitoin köntin kelmuun ja kelmutin sitä muutaman kerroksen verran. Taikinan pitää tekeytyä jääkaapissa ainakin seuraavaan päivään ennen muotoilua.
Kelmutettu ja värjätty taikina köntti.
Kun taikina oli tekeytynyt, leivoin koristeet. Taikinaan saa laittaa aika tosi paljon vaivausvaiheessa tomusokeria, jotta siitä tulee tasaista. Kun olin muotoillut taikinan, maalasin kuviot pastaväreillä siihen. Kun on maalannut kuviot, sitä ei kannata laittaa enää jääkaappiin tai ne leviävät. Kuten vaakunassa pääsi vähän käymään. 

Sormuksen "uurteet"
Vaakuna
Keskimaan kartta. Maalasin sen vapaalla kädellä mallista.
                                                                 Onnea Dansku 11.v

torstai 7. kesäkuuta 2012

Runsassuklaiset muffinit

125g     voita sulatettuna
6,25dl   vehnäjauhoja
2tl         leivinjauhetta (alkuperäsessä ohjeessa oli et kolme, mutta niissä muffineissa maistu se leivinjauhe kun  sitä oli niin paljon.)
1tl         suolaa (alkuperäsessä ohjeessa oli vähän päälle, mutta niistä muffineista tuli vähän turhan suolasia.)
3rkl       kaakaojauhetta (Sovitaanko, että aina kun käytän kaakaojauhe sanaa tarkoitan WanHoutenia tai muuta leivonta jauhetta ellei toisin mainita?)
2dl         hienosokeria
2            munaa
125g      tummaa tai maitosuklaata rouheena.( Käytin kaupasta valmiissa pussissa saatavaa talous suklaata, vaikka siinä onkin 5g liian vähän.)
2dl        maitoa

1. Kuumenna uuni 190 asteiseksi. Voitele muffinipellin 12 syvennystä esim. rypsiöljyllä. Jos käytät paperi vuokia käytä amerikan muffini vuokia ja niitä ei tarvitse voidella.

2. Vatkaa muna kevyesti sokerinkanssa. Sekoita jauhot erikseen ja lisää ne voin kanssa vuorotellen ja lisää suklaa rouhe puuhaarukalla sekoittaen. Jaa taikina kahteentoista vuokaan. Ne tulee tosi täys, mutta se koko taikina menee niihin. Jos jättää ne liiantyhjiksi niistä ei tule sellatteita tosi kohonneita.

3. Paista kuumassa uunissa 20-25 min, kunnes muffinit ovat nousseet ja kullanruskeita. Ota muffinit uunissa ja anna niiden jäähtyä 5-10 minuuttia, ennen kuin siirrät ne ritilälle jäähtymään. Paperi vuoat voi heti ottaa pois pelliltä.

Päälle voi vielä valuttaa sulatettua suklaata koristeeksi.